Paikat ja seudut

Faerûnin ja Kalparannikon merkittäviä kaupunkeja, paikkoja, valtakuntia ja alueita.

Syvävesi

Kalparannikon suurin ja merkittävin satamakaupunki. Syvävedellä on pitkä historia ja sen paikalla oli jo aikoja sitten haltiakaupunki, jonka raunioille Syväveden kaupunki on rakennettu.

Syväveden kaupunkia johtaa ruhtinaiden neuvosto, joka koostuu yhdestä julkisesta ruhtinaastaan, joka esiintyy julkisuudessa omilla kasvoillaan, sekä vaihteleva määrä kasvottomia ruhtinaita, jotka toimivat julkisuudelta piilossa. Tämän hetkinen ruhtinas on ruhtinatar Laeral Hopeakäsi, jota edelsi karkotettu ruhtinas Dagult Neverember, jonka kerrotaan kavaltaneen puolen miljoonan edestä lohikäärmeitä, eli Syväveden kultakolikoita, ennen syrjäyttämistään.

Kallosatama

Kallosatama on rikollisten ja merirosvojen turvasatama sekä Kalparannikon orjakaupan keskus. Se sijaitsee maanalaisen järven rannalla, jossain Syväveden alla kulkevien luolien uumenissa.